| Kymenlaakson Kylät ry on perustettu vuonna 1998 kylien yhteiseksi
maakunnalliseksi järjestöksi. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena
on olla maakunnan alueella kylien sekä kylä- ja asukastoiminnan
yhteisten etujen valvoja ja kehittäjä.
Yhdistys on toiminut ja toimii edelleen pitkälti vapaaehtoispohjalta.
Vuonna 2002 aloitettu Kylätaloushanke on mahdollistanut osa-aikaisen
kyläasiamiehen palkkauksen. Tämä on merkittävästi
lisännyt yhdistyksen toimintaresursseja ja kyläasioille on saatu
näkyvyyttä.
Kymenlaakson Kylät ry tekee yhteistyötä hyvin monenlaisten
tahojen kanssa. Koulutusten ja tapahtumajärjestelyjen merkittäviä
yhteistyökumppaneita ovat maaseudun kehittäjäyhdistykset
Kehittämisyhdistys Sepra ry ja Pohjois-Kymen Kasvu ry. Yhdistyksellä
on hyviä ja toimivia suhteita Kymenlaakson Liittoon, Kouvolan Seudun
Kuntayhtymään ja Kotkan-Haminan seudun Yrityspalveluun. Alueen
12 kuntaa ovat myös merkittäviä kumppaneita. Yhteistyötä
tehdään monien maakunnan oppilaitosten mm. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kanssa. Erilaisten maakunnassa toteutettavien hankkeiden kanssa on
verkostoiduttu kiitettävästi. Alueen tiedotusvälineet ovat
mukavasti uutisoineet kylien tapahtumista.
Kaikkein tärkeimmät kumppanit löytyvät kuitenkin
kymenlaaksolaisista kylistä. Yhdistyksen listoilla on noin 150 kyläyhdistyksen,
-toimikunnan tai vastaavan tiedot, lisäksi listalla on noin pari sataa yksittäistä aktiivista kylätoimijaa.
Kymenlaakson Kylät ry vahvistaa kylätoimintaa tarjoamalla koulutusta,
neuvontaa ja erilaisia tapahtumia niistä kiinnostuneille.
|