Kylät tekevät Kymenlaakson - kyläyhteisöjen merkitys, osaaminen ja vaikutukset näkyväksi

8.6.2026

Traktori trailerin kanssa, jonka kyydissä lapsia ja aikuisia.
kuva: Kouvolan Kameraseura

Olemme juuri käynnistäneet Kylävoimaa Kymenlaaksosta –hankkeen, joka toteutetaan vuosina 2026–2028 yhteistyössä Leader Sepran ja Leader Pohjois-Kymen Kasvun kanssa. 

Hankkeen tavoitteena on tehdä näkyväksi kymenlaaksolaisten kylien merkitys alueen elinvoimalle, yhteisöllisyydelle ja kestävälle arjelle. Vuonna 2027 vietettävän valtakunnallisenkylätoiminnan juhlavuoden hengessä nostamme esiin kylien tarinoita, osaamista, hyviä käytäntöjä ja vaikuttavaa kylätyötä eri puolilta maakuntaa. 

Hankkeen aikana keräämme kyläesimerkkejä, dokumentoimme onnistuneita toimintamalleja sekä kehitämme työkalun, jonka avulla kylät voivat tunnistaa ja kertoa omantoimintansa yhteiskunnallisesta merkityksestä. Samalla rakennamme yhdessä myönteistä kuvaa Kymenlaakson maaseudusta ja vahvistamme kylien ääntä alueellisessakehittämisessä. 

Vuoden 2027 aikana julkaistaan kylätarinoita, artikkeleita ja muuta viestintäsisältöä, jotka tuovat esiin erilaisia kylillä toteutettuja projekteja ja niiden merkitystä yhteisöille ja elävällemaaseudulle. Hanke huipentuu maakunnalliseen kyläjuhlaan 18.3.2028 sekä juhlajulkaisuun, johon kootaan hankkeen aikana syntyneitä oivalluksia, esimerkkejä ja kokemuksia. 

Toivotamme kaikki kylät, kylätoimijat ja yhteistyökumppanit mukaan rakentamaan näkyvämpää, vahvempaa ja vaikuttavampaa kylätoimintaa Kymenlaaksossa! 

Kylävoimaa Kymenlaaksosta -hanke toteutetaan koko Kymenlaakson alueella 1.5.2026 – 31.5.2028. Hanke on saanut rahoituksen Leader Pohjois-Kymen Kasvun ja Leader Seprankautta EU:n maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 35 000€ ja julkinen tuki 90%. 

Hankkeen yhteyshenkilö:  

Sonja Lairila, 050 304 9557 
sonja.lairila@kymenlaaksonkylat.fi