Arjen tukea ja turvaa -hanke 2012-2014

Kymenlaakson Kylät ry toteutti vuoden 2014 loppuun saakka kahta kyläturvallisuushanketta. Hankkeet olivat sisällöltään samanlaiset. Hankkeen rahoittajina toimi paikalliset toimintaryhmät Kehittämisyhdistys Sepra ry ja Pohjois – Kymen Kasvu ry. 

Hankkeiden tarjonta oli laajaa ja monipuolista. Tarkoituksena oli, että mahdollisimman moni kymenlaaksolainen kylä löytäisi tarjonnasta itselleen mieluisan toimintatavan edistää kylien arjen turvallisuutta.

Hankkeissa kehitettiin yhteistyötä muiden turvallisuustoimijoiden kanssa, järjestettiin kunta- ja kylätason turvallisuus- ja kylätapahtumia, teemallisia turvallisuusiltoja ja turvakävelyjä. Kyliin tehtiin vapaaehtoiseen toimintaan perustuvia kylien turvallisuussuunnitelmia sekä perustettiin vapaaehtoisuuteen perustuvia naapuriapurinkejä. Kylä- ja seurantaloja opastettiin varustautumaan kylän kriisikeskuksiksi ja niille laadittiin tapahtumia varten pelastus- ja turvallisuussuunnitelmia. Kyliin nimettiin turvallisuusyhteyshenkilöitä. Asukkaita opastettiin tulostamaan kiinteistölle pelastusviranomaisten ohjaamista auttavia paikkatietokoordinaatteja.

Yhdessä asiantuntijoiden kanssa käytiin läpi tapahtumajärjestäjien velvoitteita ja lupamenettelyjä. Hankkeiden tavoitteena oli, että niiden päättyessä turvallisuustyöstä on muodostunut sektorirajat ylittävä yhteistyöverkosto, jonka painopisteenä on arjen vapaaehtoisen turvallisuuden lisääminen kylissä. Tavoitteena oli turvallisuuden tunteen lisääntyminen kylissä. 

Hankkeiden yhteistyökumppaneina toimivat mm. pelastuslaitos, poliisi, Suomen Punainen Risti, Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu ja sen lukuisat toimijajärjestöt, Liikenneturva, Kaakkois – Suomen Pelastusalan liitto Kaspeli, paikalliset vapaapalokunnat, monet eri sosiaali – ja terveysalan järjestöt. 

 

Yhteyshenkilö

Sirpa Vähäuski

Pelastussuunnitelma

Tämä pelastussuunnitelma on tehty Arjen Turva -hankkeissa malliksi, jota saa vapaasti hyödyntää. 

Suunnitelma on pelastuslaitoksen hyväksynnän jälkeen voimassa talolla järjestettävissä tapahtumissa eli sitä ei tarvitse joka kerran tehdä erikseen. Mallista puuttuu osiot tilapäisestä majoituksesta ja kylätalon toimiminen
tilapäisenä kriisikeskuksena.

Kyläturvallisuussuunnitelma

Arjen Tukea ja Turvaa kotikyliltä eteläisen ja pohjoisen Kymenlaakson kylissä – hankkeet päättyivät vuoden 2014 lopussa. Hankkeiden viimeisenä suurempana toimenpiteenä tehtiin Kyläturvallisuussuunnitelma Iitin Maakansaan. Suunnitelma laadittiin yhdessä Maakansan Kyläyhdistys ry:n ja kyläläisten kanssa. Asiantuntijana suunnittelutyössä toimi Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton turvallisuusasiantuntija Ira Pasi.

Alla olevasta liitteestä voit tutustua Kyläturvallisuussuunnitelmaan. Liitteenä myös muuta turvallisuusaiheista materiaalia, johon kannattaa perehtyä. Mallit ovat vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.