Equal-kylätaloushanke 1.9.2002 - 31.12.2004

Kylätalous on lähitaloutta ja se edistää paikallista hyvinvointia

Suomen Kylätoiminta ry:n hallinnoima ja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke jaettiin 19 maakunnalliseen aluehankkeeseen. Jokainen maakunnallinen yhteenliittymä määritteli itselleen sopivimmat toimintatavat.

Hanke kannusti kyliä taloudelliseen yhteistoimintaan ja uusien työpaikkojen ja palveluiden luomiseen. Usein puhutaan tehtävistä, jotka sijoittuvat vapaaehtoistyön ja yritystoiminnan välimaastoon. Näitä voivat olla esim. ympäristönhuoltoon,hoivapalveluihin tai kulttuuripalveluihin liittyvät tehtävät. Paikallisilla ratkaisuilla pyrittiin löytämään uusia työmahdollisuuksia, ansiolähteitä ja elinkeinoja.

Kymenlaakson aluehanke alkoi 1.9.2002 ja päättyi 31.12.2004. Aluehankkeessa lähdettiin liikkeelle kylätoimijoiden kartoituksella ja laajalla tiedottamisella. Hanke toteutti toistakymmentä kylätaloudellista iltaa Kymenlaakson kunnissa.

Koko hankkeen ajan verkostoiduttiin erilaisten alueella toimivien hankkeiden kanssa ja kehitettiin yhteistyötä. 

Hankkeen loppupuolella keskityttiin kohdennettuihin toimiin. Hankkeessa kuunneltiin esimerkiksi kyliltä tulleita aloitteita ja pyyntöjä ja järjestettiin tilaisuuksia, koulutusta ja tutustumisretkiä niiden mukaan. Loppuvuodesta julkaistiin vihkonen, jossa kuvaillaan kylätoimintatapahtumia parin viime vuoden ajalta. Joissakin niistä Kylätaloushanke on saanut olla mukana, joissakin kannustajan roolissa. Jaetusta osuuskuntatiedoudesta, monenlaisesta materiaalista ja hyvien esimerkkitapausten levittämisestä on ollut kylille selkeää hyötyä.

Yhteyshenkilö:

Sirpa Vähäuski