Kyläportaali -hanke 2011-2014

Kyläportaali-hanke toteutti Kymenlaaksoon kylien yhteisen kotisivuportaalin. Portaalin avulla kylät, joiden kotisivut olivat jääneet kehityksestä jälkeen tai lakanneet toimimasta, saivat uudet modernit kotisivut. Lisäksi kylät, joilla olivat jo toimivat kotisivut, saivat mahdollisuuden linkittyä portaalin kylälistaukseen. 

Kyläportaalissa hankkeeseen osallistuvat kylät pääsivät käyttämään maakunnallista tapahtumakalenteria sekä kylätoimintaan keskittyvää keskustelufoorumia. Hankkeeseen osallistumisen tuloksena kylän viestintä- ja tiedotustoiminta saivat päivityksen. Hankkeen tavoitteena oli luoda edellytykset kylille tavoittaa aiempaa helpommin ja laajemmin oman kylänsä asioista kiinnostuneita asukkaita, mökkiläisiä ja matkailijoita.

Vertaistukea kylällä ja verkossa

Hankkeessa toteutettiin lisäksi tietotekniikan vertaistukitoiminnan käynnistämiseen tähtääviä toimia. Halukkaat vapaaehtoiset saivat ajantasaista opastusta tietotekniikan hyödyntämisestä arkielämässä ja oppivat samalla ratkomaan siihen liittyviä ongelmia.