Näkyvät Kylät -hanke 1.3.2017 – 30.11.2019
Näkyvät Kylät -hankkeen tavoitteena oli edistää Kouvolan ja Iitin maaseutualueen, sen toimijoiden ja tekijöiden näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Hankkeen toimenpiteiden kautta tuotiin esille kyliä ja niiden palveluita sekä kehitettiin jo olemassa olevia palveluita. Muun muassa kyläesite, palveluiden liikuteltavuuden edistäminen, kylien palvelukokonaisuudet sekä kattava ja aina ajantasainen tonttiasiamiesjärjestelmä olivat osa hankkeessa tehtävää kehitystyötä.
Hankkeen taustalla on usein esiin noussut ajatus maaseutuasumisen mahdollisuuksien parantamisesta ja paikallisten kyläpalveluiden kehittämisestä. Kouvolassa vuonna 2019 järjestettävät Asuntomessut, Iittiin avautuva KymiRing sekä myös Kimolan kanavan avautuminen antavat pohjoiskymenlaaksolaiselle maaseutuasumiselle ja paikallisille kyläpalveluille erinomaisen mahdollisuuden olla esillä.
Näkyvät Kylät -hanke 1.3.2017 – 30.11.2019
Rahoitus: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 – 2020
Leader-ryhmä: Pohjois-Kymen Kasvu ry
Hankkeen toteutusalue: Kouvola, Iitti
Yhteyshenkilö:
Leena Borg
